Aluetaito Oy on aloittanut toimintansa perheyrityksenä 1.11.2014.
Toimenkuvaamme kuuluvat geotekniikkaan, yhdyskuntatekniikkaan, mittaustekniikkaan ja ympäristötekniikkaan liittyvät tutkimus- ja suunnittelupalvelut. Teemme asuin-, tuotanto- ja liikerakennusten pohjatutkimuksia. Palveluihimme kuuluvat myös maanrakennusurakoiden valvonta ja laadunvalvontamittaukset.
Olemme asiakaskeskeinen paikallinen perheyritys. Yrityksessämme rautainen kokemus kohtaa tuoreet toimintatavat. Hyvä suunnitelma syntyy paitsi osaamisen, myös asiakkaan ja suunnittelijan vuorovaikutuksen myötä.
Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaita maastotutkimus- ja maastomittauspalveluita. Teemme pohja- ja maaperätutkimuksia – kokemusta meillä on sadoista erilaisista kohteista. Nykyaikaisella ja tehokkaalla mittauskalustollamme onnistuvat kartoitus- ja maastomallimittaukset sekä suunnitelmien maastoonmerkintä.
Rakennushankkeen läpivienti suunnittelusta valmiin tuotteen käyttöönottoon vaatii asiantuntemusta ja kokemusta. Asiantuntevasti ja huolellisesti valmistellut urakka-asiakirjat, ja pätevä rakennustyön laadunvalvonta parantavat asiakkaan hankkeen kustannustehokkuutta ja lisäävät valmiin tuotteen arvoa.